AJANKOHTAISTA

Helena yhteisötaiteen äärellä Napapiirin kupeessa!

28.6.2017

Keskiyön aurinko loimottaa pilviverhon lomasta ja vastoin ennakko-odotuksiani sääskiä ei ole juurikaan näkynyt. Jotain hyötyä on siis kylmästä alkukesästä ollut…

Tämä kesä vierähtää palvelutalo Saarenkodissa Rovaniemellä. Vakinaiseksi kokovuotiseksi asukkaaksi minua ei luultavasti tänne kelpuutettaisi, mutta taiteelliseksi kesäasukkaaksi sain kutsun Lapin Taiteilijaseuran taholta. Kyseessä on kuuden viikon mittainen hoitolaitosresidenssi. Siis taiteilijaresidenssi hoitolaitoksessa. Tavoitteena on toteuttaa taidetoimintaa oman taiteenlajin kautta, parhaaksi katsomallaan tavalla sekä asukkaiden että henkilökunnan kanssa.

Itse olen päätynyt toteuttamaan Sadutusta ja säveliä –projektia, joka sisältää yhteisöllisiä musiikkituokioita sekä yhteisön jäsenten (sekä asukkaiden että työntekjöiden) tarinoiden muistiinkirjaamista sadutus-menetelmää hyödyntäen. Tarinat kootaan lopuksi yhteen niteeksi.

Tämän lisäksi järjestän hoitajille muutamia ryhmämuotoisia sointukylpyjä äänimaljojen avustuksella. Asukkaille äänimaljahoitoja on tarkoitus toteuttaa yksilökohtaisina sessioina. Klovnini Regina D. Ding Dong on myös menossa mukana. Hän tekee visiitin kolmena kesälauantaina Saarenkylän Kyläpäivässä. Reginalla on uusi keltainen kamera, jolla hän tahtoo ottaa kaverikuvia mahdollisimman monen kanssa! Paparazzin toimenkuva houkuttaa myös Reginaa, joten saa nähdä millaisia kuvia klovnin kamerasta lopulta löytyy… Lisäksi on mahdollista, etä matkan varrella syntyy muitakin pienimuotoisia taiteellisia puroja. Elämme täällä hetkessä.

Kuusi viikkoa residenssissä on kohtuullisen pitkä aika. Toisaalta, yhteisötaiteen ja taide-pedagogisten prosessien näkökulmasta se on häviävän lyhyt aika. Siemeniä voi kylvää, mutta toiminnan juurtumisesta lienee tässä ajassa turha haaveilla. Onneksi residenssiyhteisöni Saarenkylän vanhustenkotiyhdistys vaikuttaa toimintakulttuuriltaan äärimmäisen avoimelta ja edistykselliseltä paikalta. Täällä on toteutettu ja toteutetaan jatkuvasti erilaista kulttuuri- ja taidetoimintaa. Paikan kulttuuritoiminta ei todellakaan lepää minun tai tämän residenssijakson varassa. On kesäkahvilaa, yrtti-viljelyä, mummomuskaria, museovierailua, humppaorkesteria ja hartaushetkiä. Enkä ole myöskään ensimmäinen taiteilija-asukki täällä. Viime kesänä valokuvaaja Ninni Korkalo vietti täällä residenssijakson toteuttaen mm. valokuvausprojektin yhdessä asukkaiden ja hoitajien kanssa.

Tuntuu hienolta tulla työskentelemään yhteisöön, jossa on taiteelle ja kulttuurille myönteinen ilmapiiri ja lähtökohtaisesti rehellisen positiivinen vastaanotto. Ennen tuloani keskustelin puhelimitse vanhustenkotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Palon kanssa. Jonkin aikaa stadilaisen hektistä puhetulvaani kuunneltuaan Jarmo sanoi: ”Tästä ei sitten oteta mitään stressiä. Tulet tänne ja tutustut tähän meidän paikkaan ja toimit niin kuin parhaaksi näet. Meidän puolelta on täysi tuki. Eikä tulosvastuita. Otat vaan rauhallisesti. Kaikki, mitä teet ja tuot tänne meille on kotiinpäin.” Jäin lähes sanattomaksi. Vau. Siis V-A-U. Yhteisötaiteen kentällä sitä on niin tottunut perustelemaan toiminnan hyödyllisyyttä, iskemään pöytään faktaa taiteen kannattavuudesta. Todistaa, että taiteellisella toiminnalla on jotain merkitystä. Puolustella omia tekemisiään. Se on kuluttavaa ja usein aika turhaa, koska taiteen vaikutuksia on todella vaikeaa mitata ainakaan lyhyellä tähtäimellä millään matemaattis-luonnontieteellisillä mittareilla. Tulosvastuullisuudesta vapauttaminen saa hengityksen tasaantumaan ja hartiat laskeutumaan alas. Taide voi tosiaan alkaa tapahtua. Se saa minut yhteisön palveluksessa olevana taiteilijana antautumaan prosessiin hengittävämmin, rennommin… tietämättä tarkalleen mihin pisteeseen lopulta päädymme tai minkä suunnan toteutettava projekti ottaa. Saan luvan kanssa astua epä-tietämisen tilaan. Se on todella arvokasta.

Prosessi alkaa kuljettaa ja taide luoda itse itseään. Näin se on, kun taiteelle antaa mahdollisuuden. Olipa kyseessä sitten palvelutalo, teatteriseurue, kuvataiteilija maalauksensa äärellä tai muistihäiriöistä kärsivä vanhus tanssin pyörteissä. Tai kuten eräs yhdeksänkymppinen osallistuja totesi eilisen musiikkituokion jälkeen:

”Kyllä se on niin, että musiikki aukaisee ihmisten sydämet!”